Aika on kulunut hyvin nopeasti ja tammikuinen vilkas
sairaala-aikatauluni on kohta ohi. Tutkimusrumbakin on taas käyty läpi. Mitä se
onkologi viime keskiviikkona vastaanotolla taas sanoikaan? Siitä rannekkeesta, jonka olen saanut? Joka on minulle myönnetty, eikä kukaan, ei kukaan sitä
enää pois minulta ota.
Keskiviikkona sain neljännen epirubisiini-tiputukseni ja olin lääkärin vastaanotolla. Keuhkot ovat ennallaan, ja lääkärin kanssa jo yhdessä naurettiinkiin siellä majaileville noduksille, jotka eivät elä suuntaan eikä toiseen. Fossiilit. Luojalle kiitos eivät elä! Se on niiden möllysköiden kanssa aina loistava uutinen. Maksa ja vatsakin ovat edelleen kunnossa ja puhtaat. Tästä uutisesta riemuitsen aina eniten.
Keskiviikkona sain neljännen epirubisiini-tiputukseni ja olin lääkärin vastaanotolla. Keuhkot ovat ennallaan, ja lääkärin kanssa jo yhdessä naurettiinkiin siellä majaileville noduksille, jotka eivät elä suuntaan eikä toiseen. Fossiilit. Luojalle kiitos eivät elä! Se on niiden möllysköiden kanssa aina loistava uutinen. Maksa ja vatsakin ovat edelleen kunnossa ja puhtaat. Tästä uutisesta riemuitsen aina eniten.
Halusin kuulla myös tarkemmin pään ja kaulan
magneettikuvauksesta, kun tästä puhuttiin aikaisemmin vain puhelimessa. Tämän
toiveeni myötä sain kuulla luustolevinneisyyden yltäneen myös kallooni. Tai
sitä ei tietenkään voi tietää kuinka kauan kallon luusto on ollut
metastasoitunut, koska oli ensimmäinen kerta kun minulle tehtiin pään magneettikuvaus
varjoaineella.
Minulla on kallossa syöpä. Minun pääkallossani.
Ei se mitään, ei mitään haittaa, ei. Eihän se ole aivoissa.
Se on vain pääkallossa, minun kallossani.
En minä sitä kalloa nyt niin paljon mihinkään tarvitse.
Ihan yliarvostettua. Yksi kallo sinne tai tänne.
En minä sitä kalloa nyt niin paljon mihinkään tarvitse.
Ihan yliarvostettua. Yksi kallo sinne tai tänne.
Minulla on pääkallossa levinnyt syöpä.
Mitä se siellä juuri nytkin tekee? Juuri täällä hetkellä, kun kirjoitan sinulle
tätä sanaa? Huilaako se, nukkuuko? Onko
se aktiivinen, suunnitteleeko se leviämistä? Mihin suuntaan se ajattelee seuraavaksi leviävänsä?
Onkologi oli tyytyväinen siihen kun kallo ei vielä paina aivokudosta. Ei vielä? Mutta periaatteessa on siis mahdollista, että jonain päivänä painaisi?
Onkologi oli tyytyväinen siihen kun kallo ei vielä paina aivokudosta. Ei vielä? Mutta periaatteessa on siis mahdollista, että jonain päivänä painaisi?
Yksi kallo sinne tai tänne.
Minulla.
Entä se valtava ja omituinen päänsärky? Se sentään saa nyt selityksen. Luustossa oleva syöpäkipu on yksi pahimpia kipuja maailmassa. Hyvin
harvoin ajattelen todella tietäväni jotain. Mutta tästä minulla on tietoa.
Todellista ja aitoa pääntietoa.
Kyllä. Kyllä se syöpä siellä kallossa sattuu aika paljon.
Minä tunnen sen, tiedän paikat missä se on. Eikä se ole mitään tavallista pääkipua. Se on syöpäkipua. Ei enempää
eikä vähempää. Mutta nyt sain ymmärryksen ja selityksen kipuuni. Ja se tuntuu hyvin loogiselta. Tässä kohtaa
loogisuus on hyvä asia
Mutta!! Veriarvot ovat lähteneet elpymään ja olivat
paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Arvot ovat edelleen alle viitearvojen, mutta
minulle ne ovat lähes loistavassa kunnossa. Tämä tarkoittaa hyvin varmasti ja
todennäköisesti sitä, että käynnissä oleva sytostaattihoito toimii ja luuytimen
toiminta on elpymässä.
Tästä olen ihan valtavan onnellinen. Aivan hersyvän onnellinen.
Niin onnellinen etten keksi sille sanaa.
Niin onnellinen etten keksi sille sanaa.
Tämä keinulauta hyvien ja huonojen uutisten välillä on minun
elämääni. Tänään. Lauantai-iltana 25.2.2015.
Jolloin edes jokseenkin kunnossa oleva veri kohisee minussa. Voimakkaasti.
Kuvassa Marjo-Riitta Karhunen / Kuva: Tommi Ketonen