tiistai 3. helmikuuta 2015

Huojun nyt kolmatta päivää vaihtelevien ja tuskaisten oireiden reunoilla. Vatsa on pahimmillaan lamaavan kipeä ja lyijynraskas väsymys ottaa vallan. Olenko oikeasti sairas, vai onko tämä kaikki vaan syöpää ja sen sivuoireita?

Tämä on kysymys, jonka olen esittänyt itselleni lukemattomia kertoja viimeisten vuosien varrella. Jos on flunssa tai vatsatauti niin silloin ollaan oikeasti sairaita. Silloin levätään ja jäädään töistä kotiin. On lupa nukkua ja toipua vaan. On lupa ottaa vastaan lastenhoitoapua. On lupa olla heikko.

Mutta kun on syövän tai hoitojen aiheuttamia oireita, silloin ei ole oikeasti sairas. Silloin pitää jaksaa, ei ole syytä jäädä vuoteeseen. Silloin porskutetaan vaan. Ja jos on vähääkään epäselvää kummasta oireilusta on kyse, niin herkemmin kallistun syövän puoleen. Tämä johtaa tietenkin siihen, että oikeastaan minkäänlaisen oireilun takia ei ole ”lupaa” jäädä täysin vuoteen omaksi.

Tämä kaikki on siis täysin minun omaa ajattelua. Kukaan muu ei minulta tätä vaadi. Enkä minä vaadi tätä keneltäkään muulta kohtalotoverilta, itseltäni ainoastaan.

Mutta miksi? Miksi olen näin ankara itseäni kohtaan?

Ensinnäkin, minulla on koko ajan niin paljon kipua ja kaikenlaista vaivaa, että jos kuuntelisin jokaista kroppani vinkaisua en muuta saisi tehdäkään. Siksi haluan painaa kaikki vähääkään joutavilta tuntuvat oireet maton alle. En voi elää niiden ehdoilla. En voi enkä halua.

Toisekseen, kaikkien uusien käänteiden jälkeenkin ajattelen hyvin sitkeästi olevani terve. Minä kirjaimellisesti ajattelen ettei syöpä ole ”oikea tauti”. Sen sijaan flunssa ja vatsatauti ovat. 

Kolmanneksi on oikeasti lähes mahdotonta erottaa mikä itsellä kulloinkin on. Minullahan on esimerkiksi kroonisena olotilana jatkuva korkean kuumeen tunne (arvelen tämän johtuvan luuytimen tilasta). Tämä olotila on fysiologinen tosiasia itselleni, vaikka mitattavaa kuumetta ei olisikaan. Mutta tuntemus on täysin sama kuin korkeassa kuumeessa on. Ja tämän kanssa elän päivittäin, se on osa elämääni. Minun on vaan jaksettava elää sen kanssa, on toimittava normaalisti vaikka yleensä ihmiset eivät kuumeessa jaksa toimia. Mikä olisi toinen vaihtoehto? Kerro se.

Niin. Ei sitä toista vaihtoehtoa ole olemassakaan.

Ja nyt minä taas huojun rajalla. Ja kyllä! Kyllä olen ankarakin, vaikka elämässä lempeyden puolesta puhunkin. Tietynlainen kovuus voi olla myös keino selviytyä. 

On kuitenkin eri asia olla kova kuin luja. 

Rehellisyyden nimissä en aina tiedä kumpaa olen. Sen tiedän, että nyt toivon kovasti olevani oikeasti flunssasairas. Ja odottelen parhaillaan soittoa Radiuksen lääkehoidosta. Tosin tiedän ettei hoitajilla mitään kristallipalloa ole. Haluaisin vaan tietää, että onko teoriassa mahdollista saada näin pahoja oireita epirubisiini-hoidosta. Jos se on mahdollista, ja sytostaatti-hoidot alkavat tuottamaan minulle näin vaikeita oireita, näyttää tuleva puolen vuoden hoitojakso hyvin julmalta. 

On eri asia olla julma kuin kova.

Ja ehkä siksi minä olen toisinaan kova - koska taistelen julmuutta vastaan.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti